Jaakko Mustakallio Muutetaan maailmaa - ei ilmastoa

Koulu on työpaikka, joka pakottaa ostamaan omat työvälineet

Oletko ollut työpaikassa, joka vaatisi sinua käyttämään omaa läppäriä tai pakottaisi sinut hankkimaan omat tarvikkeet ilman korvausta?

En minäkään. Suomessa kuitenkin lukio ja ammatillinen koulutus toimivat juuri näin.

Lukiotutkinnon suorittamisen kokonaiskustannukset nousevat jopa 2 600 euroon. Ammatillisen koulutuksen kustannukset voivat alasta riippuen nousta myös useisiin tuhansiin euroihin. Suomessa on valtavasti nuoria ja perheitä, jotka joutuvat laskemaan tarkasti jokaisen euron riittävyyden. Tällöin päivittäisten välttämättömyyksien hankinta ajaa herkästi kalliiden koulukirjojen tai -välineiden ohi.

Toisen asteen opetus on poikkeus maksuttoman peruskoulun ja kirjastojärjestelmään nojaavan korkeakoulutuksen välissä. Juuri nuoren kaikkein herkimmässä iässä koulun taloudellinen tuki on kaikkein heikoin. Silloin köyhimpien lasten mahdollisuudet yhdenvertaiseen koulutukseen, tasa-arvomme kivijalkaan, kärsivät.

Siksi tänään erityisesti suututtaa hallituspuolueiden puheiden ja tekojen räikeä ristiriita eduskunnassa. Juhlapuheissa koulutusta ja sivistystä ylistävät hallituspuolueet hylkäsivät valiokunnassa kansalaisaloitteen aidosti maksuttomasta koulutuksesta lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa. Kansalaisaloiteessa olivat mukana Pelastakaa Lapset ry, Suomen lukiolaisten liitto, Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki sekä muita opiskelijajärjestöjä. Aloitteen oli allekirjoittanut yli 53 000 suomalaista ja se olisi taannut maksuttoman koulutuksen kaikille ja edistänyt opiskelijoiden yhdenvertaisuutta.

- Yllättävät kulut saattoivat tarkoittaa, ettei perheeni syönyt pariin päivään kuin puuroa tai jätin menemättä tunnille ja arvosanani aleni, sanoi yksi Pelastakaa lapset ry:n tutkimukseen osallistuneista.

Tänään hallitus sanoi tällekin oppilaalle, että asia ei ole riittävän tärkeä.

Kevään vaaleissa voimme vielä päättää toisin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Koulu on työpaikka, joka pakottaa ostamaan omat työvälineet"

Koulu on työpaikka vain opettajille ja työnantaja ostaa heidän työvälineensä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Opiskelu on nuoren ensisijaista työtä. Pelkän peruskoulun pohjalta on enää nykyään täysin mahdotonta päästä töihin minnekkään.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Opiskelu ei ole työtä, vaan se on jokaiselle vapaaehtoista toimintaa. Sen lisäksi, että opiskelu on jo nyt täysin ilmaista, valtio jopa maksaa opiskelijalle rahaa opintojen suorittamisesta. Peruskoulun oppilaiden koulussakäynti taas perustuu oppivelvollisuuteen.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård

Ei tuo vallan vierasta ole työelämässäkään. -90 -luvun puolessa välissä ensimmäisestä työvaate -setistä joutui maksamaan n. 1000 markkaa ja viimeisen kerran työvaatteista piti maksaa vielä n. 12 vuotta sitten muistaakseni 40 % ooveehoo -hinnasta. Sittemmin muuttuivat ilmaisiksi työntekijälle. Olihan tuo outoa ja paljon on vuosien varrella rahaa mennyt pakollisiin työvaatteisiin. Hassultahan tuo tuntui jo silloin.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Ensi syksystä lähtien vähävaraista tuetaan kolmen vuoden aikana 1500 eurolla oppimateriaalihankintoja varten, sekä meneillä hankkeita joissa kehitellään opiskelijoille ilmaisia oppimateriaaleja.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Mukavaa kuulla, mutta rittääkö se?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Minulla toisen asteen näennäinen "maksullisuus" vaikutti koulutus valintaan jo 2012, jouduin aidosti miettimään mitä minun kannattaa peruskoulun jälkeen opiskella, kestääkö talouteni sitä ja onko sen opiskeleminen kannattavaa. Vanhemmillani ei olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta tukea opintojani muuta kuin sanallisesti tsemppaamalla. Tiesin sulkea lukion pois, sillä pelkästään ajatys siitä kirjamäärästä hirvitti. Suljin pois myös monia ammattimahdollisuutta. Valitsin järjellä merkonomin opinnot, sillä pidin jo yläasteen aikana kaupan myynti ja asiakaspalvelutyöstä tet -harjoitteluissa. Lisäksi sen suorittamiseen tarvittiin vain viisi pakollista oppikirjaa. Opiskelu tapahtui tuolloin vielä itse koulussa. Nykyään tämä ei taida nuorilla olla edes mahdollisuutta. Suurinosa merkonomin opinnoista suoritetaan itsenäisillä etäopinnoilla jotka vaativat ainakin sen oman tietokoneen - loput työssaoppimalla "ilmaisena harjoittelijana" yrityksessä.

Pekka Pylkkönen

Toimeentulotuesta on iät ja ajat korvattu lukion oppikirjat. Aivan turhanpäiväistä valitusta.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Teorissa kyllä kun paperille piirtää, mutta käytännössä eli reaalielämässä näin ei aina mene. Valitettavasti. Yleensä tästä mahdollisuudestakin kerrotaan vasta sitten kun nuori on aloittanut opiskelemaan jo valitsemassaan oppilaitoksessa.

Ps. Ammattiopiston kirjoja eivät muuten korvanneet 2012. Niihin toimeentulotukea ei myönnetty vaan hakemus hylättiin.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #8

Yleensä ne eivät itsekään tiedä antavatko tukea vai ei vasta kun nuori on jo opiskelemassa.. Sitten kun ei saa, niin ompas kiva lopettaa opiskelut siihen ja tuhlata elämästä aikaa!

Hyvin älysit Malinen miettiä etukäteen mihin kannattaa mennä ja minne ei!
Iso peukku!

Käyttäjän JuhaKetola kuva
Juha Ketola

"Oletko ollut työpaikassa, joka vaatisi sinua käyttämään omaa läppäriä tai pakottaisi sinut hankkimaan omat tarvikkeet ilman korvausta?"

Olen parhaillaankin, olen nimittäin yrittäjä. Yrittäjä tekee työtä itselleen eikä muille, aivan kuten opiskelijakin tekee.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ainut ero että Yrittäjä saa rahaa kun tekee töitä itselleen, opiskelijat ei..

Joten aika huono vertauskuva?

Toimituksen poiminnat